MARRASKUU 2010
Hulda ja Kaarle taiteen poluilla - hanke on tuottanut tähän
mennessä Lappeenrannan kaupungin vanhusten palvelukoteihin Hulda
ja Kaarle POLKU- taidenäyttelyn, siihen liittyvät avajaiset
ja teosäänestyksen. Palvelukotiin on perustettu asukkaista
taideryhmä, joka on kokoontunut säännöllisesti.
POLKU - taidenäyttely oli avoinna 7.10. -
22.10.2010. Taidenäyttelyn järjestäminen tilaan, joka
ei ole tarkoitettu näyttelytilaksi oli vaativaa. Palvelukodin juhlasaliin
ja sen lähikäytävälle asennettiin ripustuskiskot,
joten palvelukotiin on jatkossakin mahdollista ripustaa näyttelyitä.
Näyttely kuratoitiin Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran Ry:n
Taidelainaamon teoksista.
Näyttelyyn kuului avajaiset, jotka olivat
avoimet kaikille, mutta erityisesti toivoimme asukkaita paikalle. Avajaiset
alkoivat puheilla, jonka jälkeen seurasi musiikkiesitys. Saimme
Lappeenrannan musiikkiopistolta esiintyjän, joka soitti harmonikalla
kaksi kappaletta. Esityksen jälkeen avajaisvieraat saivat nauttia
vapaasti näyttelystä ja tarjoiluista. Näyttelyssä
oli mahdollista äänestää myös lempiteoksia,
jotka jäivät sitten palvelukotiin pidempi aikaiseen lainaan.
Suosikki teokset olivat vesi- ja luontoaiheisia. Lisäksi kauniit
ja kirkkaat värit olivat asukkaiden mieleen. Teokset ja näyttelyn
ripustus sai paljon kiinnostusta osakseen.
Näyttely käynnisti varsinaisesti taidehankkeen.
Sen jälkeen palvelukotiin perustettiin taideryhmä. Hoitajat
valitsivat asukkaat ryhmään jokaiselta neljältä
osastolta. Taideryhmässä on 8 asukasta. Osa ryhmäläisistä
on ollut koko ajan samoja, mutta vaihtuvuuttakin on ollut aina tilanteiden
mukaan. Taideryhmä kokoontuu kerran viikossa ainakin 2.12.2010
saakka. Taideryhmässä tähän asti on mm. maalattu
musiikin, vanhojen esineiden ja muistojen herättämien mielikuvien
mukaan, tehty kollaasitekniikalla tauluja ja muotoiltu koruja.
Taideryhmän perustamisella halusimme lisätä
yhdessäoloa ja virikkeitä palvelukodin asukkaille. Ryhmän
päätarkoitus on auttaa palvelukodin seinille toteutettavien
maalausten suunnittelussa. Ryhmäläisten muistot, kuva-aiheet
heidän omista maalauksista ja mielivärit ovatkin jo siirtyneen
suoraan seinämaalausten suunnitelmiin, joiden toteutus on vuorossa
seuraavaksi. Seinämaalausten on tarkoitus valmistua 28.2.2011 mennessä.
Timo Tähkänen
SYYSKUU 2010
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin vanhustenpalvelut , Palvelukodit
”Hulda” ja ”Kaarle”, Juurakkokatu 3, Lappeenranta
Palvelukodin tilat on peruskorjattu kahteen 1970-luvun kerrostaloon,
jotka on yhdistetty kokonaisuudeksi uudisosan avulla. Asukashuoneita
on 59, näistä 4 on tarkoitettu lyhytaikaiseen kuntouttavaan
asumiseen. Kaikki asuinhuoneet ovat yhden hengen huoneita, pinta-alaltaan15,5-22
m2. Jokaisessa kerroksessa on oma sauna ja oleskelu- ja ruokailutila
jakelukeittiöineen. Ateriat valmistetaan Huldan 1. kerroksessa
olevassa ruuanvalmistuskeittiössä.
Ensimmäiset asukkaat muuttivat taloon keväällä 2009.
Asukkaiden ikä on 59 -99 vuotta. Hoitohenkilökuntaa on yhteensä
34. Palveluasumisen avulla ikääntyneet saavat asua turvallisesti
ja virikkeellisesti mahdollisimman pitkään omassa palveluasunnossaan.
Asukkaita tuetaan ammattitaitoisen henkilöstön ja turvallisen
asuinympäristön avulla oman toimintakykynsä säilyttämiseen,
virikkeelliseen elämään ja tarvittavien palvelujen käyttöön
jokaisen omaa itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.
PDF-tiedosto
Hulda ja Kaarle taiteen poluilla
Juurakkokadun palvelukodin juhlasalissa järjestetään
Etelä-Karjalan Taiteilijaseura ry:n Taidelainaamon teoksista koottu
taidenäyttely lokakuussa 2010. Näyttelyn teoksista asukkailla
on mahdollisuus valita mieleisiään töitä lainaksi
ja asetettavaksi palvelutalon neljään yhteistilaan. Taideteokset
lisäävät asuinympäristön viihtyisyyttä
sekä toimivat keskustelun avaajina. Keskustelujen pohjalta suunnitellaan
ja toteutetaan jokaiseen yhteistilaan sekä palvelutalon sisääntuloaulaan
seinämaalaus. Asukkaat ovat ideoimassa teoksia ja he ovat mukana
myös maalaustyössä. Palvelukodin asukkaiden lisäksi
maalauksista pääsevät nauttimaan talossa käyvät
ulkopuoliset ruokailijat ja muut vierailijat.
PDF-tiedosto
Hanke on saanut opetusministeriöltä kulttuurin terveydellisiä
ja hyvinvointivaikutuksia edistävään toimintaan myönnettävää
erityisavustusta. Lisäksi on saatu Kaakkois-Suomen taidetoimikunnalta
Terveyttä kulttuurista -hankkeiden työllistämistukea
kahden nuoren taiteilijan palkkakuluihin kuudeksi kuukaudeksi. Työllistämistuen
saajina ja yhteistyökumppaneina ovat Etelä-Karjalan sosiaali-
ja terveyspiiri sekä Saimaan ammattikorkeakoulu, kuvataide.
"On tärkeää, että ihmisarvo
ei vähene ikääntymisen myötä. Vanhuksille suunnatun
toiminnan tulee olla tarpeeksi haasteellista. Vanhukset saattavat olla
yksinäisiä, tylsistyneitä ja masentuneita toimintakykynsä
vähenemisestä ja mahdollisista ympäristön muutoksista.
Tavoitteeni on, että taidetoiminta antaisi vanhukselle sisältöä
elämään ja kokemuksen juuri hänen ajatuksensa tärkeydestä,
sekä mahdollisuuden jakaa kokemaansa kuvien avulla ja vaikuttaa
ympäristöönsä. Taidetoiminta voi olla fyysisestikin
kuntouttavaa, mutta mielestäni oleellisempaa on sen ilahduttava
vaikutus." kuvataiteilija Timo Tähkänen
Takaisin Projekteihin